Suomalaisen kulttuuriperinnön ylläpitäjä

Tuottaa kulttuurielämyksiä

Edistää lukuharrastusta

Auttaa kirjallisuuden tutkimustyössä

Alas kalliolta lapsi riensi, äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla; Nähnyt olen taivaan maan.

Mitä haastelet mun pienoiseni, Mitä taivaan kaukamaast? Missä näit sä autuitten mailman? Sano kulta-omenain.

Vuoren harjanteella kauan seisoin, Katsahdellen koilliseen, Siellä näin mä nummen sinertävän, Honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill näin mä kunnaan kauniin, Armas päivä paistoi siell, ylös kunnaan kiirehelle juoksi kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämeni riutui, Kyynel juoksi poskellein, Enkä ymmärtänyt, miksi itkin, Mutta näinhän taivaan maan.

Ei, mun lapsein; Sineydess ylhääll Taivaan korkee Sali on, Siellä lamput, kultakruunut loistaa, Siell on istuin Jumalan.

Ei vaan siellä, missä ilmanrannall Kaukametsä haamottaa, Siellä ompi onnellisten mailma, Siellä autuitten maa.

Aleksis Kivi

Sivusto on viimeksi päivitetty 14.5.2012