Esko Piipolle Eino Leino -titteli

7.7.2016

 Paltamon kunta on valinnut kajaanilaisen Esko Piipon uudeksi Eino Leino -tittelin haltijaksi. Esko Piippo on Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja ja Suomen kirjailijanimikkoseurat ry:n perustajajäsen ja varapuheenjohtaja.

 

Arvoon kuuluvat viitta, hattu, kaulaliina ja keppi luovitettiin hänelle Paltaniemellä järjestetyssä tilaisuudessa keskiviikkona 6.7.2016.

 

Tilaisuudessa kuultiin hänen esitelmänsä Eino Leinon taitelijaystävistä ja PanLeinon musiikkiesityksiä. Viitan luovuttivat sen edelliset haltijat PanLeinon Heljä Pylvänäinen ja Vesa Hyyryläinen.

 

Paltamon kunta on nimennyt vuoden Eino Leino -tittelin vuodesta 2011 lähtien kotiseudun kulttuurisaralla merkittäville henkilöille.

 


Esko  Piipon ansioiksi on luettu ennen kaikkea hänen oma kirjallinen tuotantonsa ja Eino Leinosta keräämä materiaali ja tietous sekä sen jakaminen eri tilaisuuksissa ja tilanteissa. Myös kulttuurillisesti merkittävän Eino Leino talon toiminnan kehittäminen ja talosta huolehtiminen ovat hänen ansioitaan.

 

Eino Leino taloa ollaan säätiöittämässä ja Paltamon kunta on myös sitoutunut olemaan mukana säätiön perustamisessa. Eino Leinon kulttuuriperintö ja sen vaaliminen koetaan Paltamossa tärkeäksi innoittajaksi, imagon kehittämiselle ja matkailun vetovoimatekijänä.