Timo K. Mukka -seura luovutti näyttelyaineiston ja lahjoitti kirjan

25.11.2016

Pohjoismaisella kirjastoviikolla Timo K. Mukka -seura huomioi yhteistyökumppaniaan Rovaniemen kaupunginkirjastoa ja Lappi-osastoa.

Seura luovutti vastikkeetta kirjaston haltuun ja käyttöön näyttelyaineiston, joka seuran toimesta valmistettiin Timo K. Mukan merkkivuodeksi, 70 vuotta syntymästä (2014). Tuolloin näyttely oli esillä joulukuun ajan kirjaston Lapponica-salissa. Näyttelyssä kävi vajaan kuukauden aikana noin tuhat henkilöä. Seuran omistukseen ja hallintaan jäi esittelytauluihin ja roll up -vuotiin tulostettu aineisto, joka oli seuran jäsenten tuottamaa, toimittamaa ja käsikirjoittamaa. Tämä aineisto, 17 esittelytaulua ja 6 roll upia, ohessa esitteet, selosteet ja näyttelykuvia, ovat tästä eteenpäin kirjaston käytettävissä yhteisesti sovitulla tavalla, esimerkiksi kiertonäyttelyinä Lapin kirjastoissa ja mahdollisesti laajemminkin.

Mukan merkkivuoden lisäksi näyttely on ollut esillä Pohjois-Suomen kirjailijapäivillä huhtikuussa 2016. Näyttelytilana oli silloin Rovaniemen kaupungintalon aula. Suunnitteilla on jo myös näyttelyn seuraava esillepano, kun Pellon kunta juhlii 150 vuottaan 2017.

Pohjoismaisen kirjastoviikon ohjelmassa oli uusimman Mukka-käännöksen tekijän Urte Liepuoniūtėn esiintyminen Lapponica-salissa tiistaina 15.11. Tilaisuuden alussa tapahtui edellä kuvatun aineiston luovutus. Samalla seura lahjoitti Lappi-osastolle Kyyhky ja unikko -romaanin liettuankielisen käännöksen Balandis ir aguon. Kirja on hankittu Timo K. Mukka -seuralle Vilnassa huhtikuussa, jolloin se tuli kirjakauppoihin. Käännös kuuluu Liepuoniūtėn suomen kielen opinnäytetyöhön Vilnan yliopistossa. Kirjaston tilaisuudessa Liepuoniūtė kertoi käännöksistään, nykyliettualaisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta.

Näyttelyaineiston luovutuksella ja kirjalahjoituksella Timo K. Mukka -seura halusi osoittaa arvostustaan Pohjoismaiden, Lapin ja Rovaniemen kirjastoille niiden erinomaisesta toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin hyväksi ja kansalaisten parhaaksi.