Oiva Paloheimo

 

Perustettu 25.9.2010

Kotipaikka Helsinki

Jäsenmäärä 29

 

Oiva Paloheimo -seura ry perustettiin Helsingin Oulunkylässä 25.09.2010.

( 1910 - 1973 )

Puheenjohtaja Niilo Rantala  (niilo.heikki.rantala@gmail.com

Sihteeri Elina Paloheimo (elina.paloheimo002@gmail.com)

Rahastonhotaja Petri Huuki

Kuvaaja Inka Valtamo

Oiva Paloheimon taiteilijakoti

avattu Vesilahdessa v. 2010

 

Pappilantie 1, 37470 Vesilahti

Kirjailija Oiva Paloheimo (1910 – 1973) asui perheineen Vesilahden pappilan pihapiirissä sijaitsevassa pirtti-luhtirakennuksessa vuosina 1946 – 1952. Hänen puolisonsa Sirkka-Liisa oli silloisen kirkkoherra Kalle Kahiluodon tytär ja lapsia oli kolme, poikaa ja kaksi tytärtä. Vesilahden vuosia pidetään Oiva Paloheimon kirjailijauran tuotteliaimpana aikana. Tuolloin syntyi paljon rakkausrunoja ja juhlaruno Vesilahden täyttäessä 600 vuotta. Huomattavin tuotanto syntyi pappilassa, Hakalan pirtissä ja Sakaselän saaressa.

Kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi seurakunta kunnosti ja kalusti kirkkoherranviraston/pappilan pihapiirissä olevan kirjailijan kodin silloisen ajan henkeen sopivaksi ja taiteilijakodin avajaisia vietettiin helluntaipäivänä 23.5.2010.

 

 

yle/uutiset

29.11.2018

 

Oiva Paloheimon taiteilijakoti tuhoutui tulipalossa Vesilahdella

Paikalla on useita Pirkanmaan pelastuslaitoksen yksiköitä.

Vesilahdella Pirkanmaalla sijaitsevassa museorakennuksessa syttyi tulipalo torstaina. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin alkuillasta, että puinen pirtti-luhtirakennus on kauttaaltaan tulessa ja on tuhoutumassa kokonaan.

Paikalla oli hieman ennen iltaseitsemää kolme pelastuslaitoksen yksikköä ja kuusi tukiyksikköä. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta kello 17.29.

Päivystävä palomestari Ilpo Kuokkanen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kertoo, että palokunta pyrki estämään tulen leviämisen läheisiin rakennuksiin. Museo on kirjailija Oiva Paloheimon taiteilijakoti ja se sijaitsee Vesilahdella pappilan pihapiirissä.

Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa.

Pelastuslaitokselta tiedotettiin kello 20:n jälkeen, että sammutustyöt jatkuvat yhä mutta työ alkaa painottua tulipalon jälkien raivaukseksi.

Kirjailija Oiva Paloheimo (1910–1973) on tunnettu erityisesti lastenkirjastaan Tirlittan.

Taitelijakodin palonsyyntutkinta on edennyt

3.12.2018 14.04

 

Tulipalo ei saanut alkuaan luonnollisista syistä vaan valitettavasti poliisi on todennut sen ihmisen sytyttämäksi. 

Poliisin tiedote palon tutkinnan etenemisestä

Vesilahden seurakunnasta toivotaan, ettei kukaan jää salassa kantamaan syyllisyyttä tulipalon syttymisestä tai syttymistilanteeseen liittyvistä tiedoista. Tilanteesta tai tiedoista vastuunottaminen on kaikkien osapuolten kannalta parasta. On helpottavaa saada asiat sanotuksi. Silloin tilanne voidaan käydä läpi, pyytää anteeksi ja saada anteeksi ja päästä elämässä eteenpäin.

Seurakunnasta toivotaan, että asiasta tietävät ottavat yhteyttä  Valkeakosken poliisiin numeroon 0295 445877 tai sähköpostilla rikosvihjeet.pirkanmaa.sisa-suomi@poliisi.fi tai vs. khra Soila Simolalle, p. 050 3078147 tai soila.simola@evl.fi
 

Näin adventtiaikaan vs. khra Soila Simola muistuttaa varovaisuudesta kynttilöiden käsittelyssä ja tulitikkujen säilyttämisessä sekä toivoo, että lasten ja nuorten kanssa keskustellaan paloturvallisuudesta ja tulipalon aiheuttamista tunteista. 

Siunattua ja turvallista adventin aikaa!

 

 

”Enemmän kuin vanha rakennus – talo, jolla oli sielu” - Oiva Paloheimon taiteilijakodin muistolle

Olen elänyt elämässäni ikimuistoista aikaa – surullisessa merkityksessä.  Ihmiset ovat upeasti toivotelleet osanottoja ja halanneet lämpöisen myötätuntoisesti. Kyse on siis siitä tragediasta, joka tapahtui Vesilahden pappilan pihapiirissä torstai-iltana 29.11.2018. Tuon illan piti olla ihan tavallinen arki-ilta, joka oli päättymässä ihan tavalliseen kirkkoneuvoston kokoukseen. Tavallinen tuosta torstai-illasta ei todellakaan tullut. Hetkessä pappilan pihapiiri muuttui, kun siinä vuodesta 1871 seissyt apupappien asunto-aitta -rakennus tuhoutui raivokkaassa tulipalossa. Tuho oli täydellinen. Mitään ei ollut tehtävissä. Voimakas myrskytuuli voimisti liekit valtaviin mittasuhteisiin ja lennätti hehkuvia kekäleitä pappilan katolle ja pappilan takana olevaan metsään. Pappilan katto hehkui kuin jouluvaloissa – niitä jouluvaloja en olisi todella halunnut nähdä. Liekit tavoittelivat pappilan seiniä ja mitään ei tuntunut olevan tehtävissä. Onneksi Vesilahden seurakunnan reipas ja valppaana oleva työntekijäjoukko ensijärkytyksen jälkeen otti nopeasti yhteyttä hälytyskeskukseen, ja niinpä palo- ja pelastusviranomaiset saapuivat paikalle usean auton voimin. Oli rauhoittavaa katsoa heidän ammattimaisen rauhallista ja määrätietoista työskentelyä. Sydämellinen ja lämmin kiitos ihan kaikille paikalla uurastaneille palomiehille ja -naisille sekä vpk-väelle. Te mahdollistitte ihmeen: pappila pelastui teidän toimintanne ansiosta. Saitte olla Jumalan varjeluksen käytännön toteuttajina. Sitten lämmin kiitos kuuluu aivan upealle Vesilahden seurakunnan työntekijä-, luottamushenkilö- ja vapaaehtoisjoukolle, jotka yhdessä otitte kaoottiselta tuntuneen tilanteen hallintaa sillä ainoalla ja oikealla tavalla eli olemalla ihminen oikeaan aikaan ja oikealla paikalla. Sosiaalinen media näytti hyvät puolensa ja kaikki mahdolliset verkostot otettiin käyttöön. Koskettavalta tuntui katsoa, kun te kaikki yhdessä järjestelitte vastuuvuorot hoitamaan pappilan ympärivuorokautista päivystystä. Kaikkien lahjat löysivät käyttötarkoituksensa ja yhteispelillä kriisissä päästiin eteenpäin: ensin pienin askelin ja sitten vähän suuremmin. Vesilahden voimavara on todella edelleen talkoohenki ja yhteisvastuullinen myötätuntoisuus. Se on Vesilahden sydän ja sielu. Kiitos myös teille kaikille, jotka olette olleen ns. hengessä mukana ja lähetelleet tavalla tai toisella niitä lukuisia osanoton ja myötätunnon ilmauksia yhteisen surun johdosta.  

Nyt jäljellä ovat hiiltyneet rauniot, jotka eivät enää savua. Pihapiiri on muuttanut muotoaan ja kirkonkylän valot ja aurinko näkyy nyt ihan uudella tavalla pappilaan. Pala historiaa on nyt todella historiaa ja se haihtui savuna ilmaan. Miksi kirjoitan tätä muistokirjoitusta? Toki menetys on aineellinen. Kaunis ja vanha sekä viimeisen päälle entistetty puutalo tuhoutui. Se on nähnyt monia historian vaiheita ja siinä on asunut monenlaisia ihmisiä, mm. lukuisia apupappeja. Siellä on vietetty monenlaisia seurakunnallisia tilaisuuksia. Vuonna 1918 siellä pidettiin esim.  polvirukouksia, jotta ajat muuttuisivat paremmiksi. Ajat muuttuivatkin, mutta toki monien ruumiin ja sielun haavojen kautta. Vuonna 1918 pappila rakennuksineen säästyi tulelta, vaikka niin monen ihmisen kotitalot poltettiin Vesilahdessa. Jopa ironista on se, että sitten sata vuotta myöhemmin vuonna 2018 tuli vei mukanaan ainakin yhden pappilan rakennuksista. Tuolla vanhalla talolla, joka oli selvinnyt niin monista historian myllerryksistä, sillä oli ”sielu”.  Tämä tarkoittaa talon kulttuurista ja henkistä merkitystä Vesilahdelle. Vuonna 2008 minut vihittiin Vesilahden seurakunnan kirkkoherraksi. Minulla oli unelmana, että historiallisen pappilan pihapiiriin voitaisiin rakentaa jokin museo, johon voitaisiin kerätä muistoja menneisyydestä. Yhtäkkiä huomasin, että ympärilläni oli upea ja innostunut joukko historiasta ja Vesilahdesta kiinnostuneita ihmisiä. Tuo porukka sai nimekseen Vesilahden seurakunnan historiatyöryhmä. Tuon työryhmän kuningasajatuksena syntyi taiteilijakoti, joka tulisi juhlistamaan kirjailija Oiva Paloheimon syntymän 100-vuotisjuhlaa vuonna 2010. Kaikki oli vielä alkutekijöissään, joten tarvittiin lukematon määrä talkootyötunteja ja toimivia ihmissuhdeverkostoja, joiden kautta taiteilijakoti saatiin synnytettyä. Upeaa oli, että saimme Paloheimo-taiteilijakodin suojelijoiksi Oivan lapset: Elinan, Matin ja Titan. He osaltaan mahdollistivat, että saimme taiteilijakotiin autenttisen tunnelman.  Kiitos, että he innokkaasti lähtivät mukaan mahdollistamaan tämän taiteilijakodin syntymistä. Tavaraa saatiin runsaasti  lahjoituksena ja osaltaan historiatyöryhmä teki myös hankintoja. Valokuvat, kirjat, kirjeet, huonekalut, astiat, tekstiilit, taulut ja muut taide-esineet… kaikki ne yhdessä loivat taiteilijakotiin tunnelman, jossa sai palata takaisin 40-50 –luvulle. Asuihan Oiva Paloheimo perheineen tuossa talossa vuodet 1946-1952. Oiva oli värikäs persoona silloin melko sulkeutuneessa Vesilahdessa, ja vielä kun hänellä oli vaimonaan rovasti Kahiluodon tytär,  Sirkka-Liisa. Pappilasta ja pappilan mäeltä riitti varmasti jutunjuurta kylän väelle. Vesilahden pappila oli tuolloin kulttuurielämän risteyspaikka, jossa nähtiin usein monia kirjallisuuden ja runouden merkkihenkilöitä vierailulla, vaikkapa istumassa pappilan pihakeinussa yhdessä Paloheimojen ja Kahiluotojen kanssa. Monikaan kulttuuripersoona ei tuntenut Vesilahtea sinänsä, mutta kylläkin sen paikkakunnan, missä kirjailija Oiva Paloheimo asui. Oiva oli kuin magneetti, joka toi eloa ja värikkyyttä Vesilahden kirkonkylään. Vuonna 2010 meillä oli piispantarkastus ja samana vuonna myös taiteilijakoti avattiin yleisölle. Taiteilijakoti oli historiatyöryhmän suuren ponnistuksen ja uutteran työn tulos, pappilan pihapiirin jalokivi. Sen kautta haluttiin kunnioittaa Oivan muistoa Vesilahdessa. Siitä tuli yksi Vesilahden matkailuvalteista ja olennainen osa retkiryhmien ohjelmistoa. Olen nyt hyvin surullinen, että tämä kaunis vanha talo ja niin monen ihmisen uutteran työn tulos haihtui savuna ilmaan. Oiva Paloheimon muisto ja taide toki jäävät elämään Vesilahteen tämänkin jälkeen. Elettyä elämää ei tuli voi pois polttaa. Kiitos teille kaikille, jotka mahdollistitte, että meillä vesilahtelaisilla oli tämä taidetalo 29.11.2018 asti. Kauniit muistot jäivät…ja elämä jatkuu.

KirkkoHarri Henttinen Vesilahdesta