Paikkarin torpan tuki ry perustettu

20.10.2012

Paikkarin torpan tuki ry on perustettu

Museovirasto ilmoitti kesällä 2012 lopettavansa merkittävien kulttuurikohteitten ylläpidon. Sammattiseura on kutsunut koolle kulttuurijärjestöjä tavoitteena perustaa yhdistys huolehtimaan Elias Lönnrotin lapsuudenkodin, Paikkarin torpan säilymisestä ja pysymisestä matkailukohteena.

Perustava kokous pidettiin Sammatin Sampaalassa 20.10.2012. Kokouksessa oli Lohjan kaupungin, Sammatin seurakunnan sekä lukuisten valtakunnallisten järjestöjen sekä Sammatissa ja Lohjalla toimivien yhdistysten edustajia.

Kokouksessa puhetta johti Risto Piekka ja sihteerinä toimi Kari Uittamo.

Paikkarin torpan tuki ry:n jäseniksi liittyivät perustavassa kokouksessa Suomen kirjailijanimikkoseurat ry, Elias Lönnrot -seura ry sekä Mauri Sariola -seura ry. Näiden puolesta perustamiskirjan allekirjoittivat Matti Nummenpää ja Simo Soininen.

Vuosikokous pidetään lauantaina 8.12.2012. Siihen asti yhdistyksen toimintaa hoitaa väliaikainen hallitus. Väliaikaisen hallituksen koolle kutsujaksi valittiin Risto Piekka. Väliaikaiseen hallitukseen valittiin edustajat Lohjan kotiseutuyhdistyksestä, Sampo –yhdistyksestä sekä Lohjan kaupungin edustaja. Hallituksen jäsenten toimikausi tulee olemaan 1 vuosi, puheenjohtajan 2 vuotta.

Perustettu järjestö on liittomuotoinen yhdistys. Jäseniä voivat olla oikeustoimikelpoiset yhdistykset ja säätiöt. Yritykset ja henkilöt voivat liittyä kannattajajäseneksi. Kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Varsinaiset jäsenet esitetään jaettavaksi neljään luokkaan omien jäsenmääriensä perusteella. Jäsenellä, jolla on henkilöjäseniä alle 100 on yksi ääni. 4 ääntä on yli 5000 jäsenen yhdistyksellä. Jäsenmaksua kaavaillaan yhdeltä ääneltä noin 25 – 30 euroa vuodessa.

Tiedotus tulee tapahtumaan yhdistyksen kotisivuilla. Osoite tulee olemaan www.paikkarintorpantuki.fi. Kotisivut tulevat näkyviin, kun Viestintävirasto on vahvistanut nimen rekisteröinnin.

Kokouksen jälkeen Heimo Yrjönsalo luovutti Sammatin seurakunnalle Elias Lönnrotin hautajaisten alkuperäisen ohjelman. Tämä tullaan ripustamaan näkyvälle paikalle Sammatin kirkkoon.