Valtioneuvos Riitta Uosukainen on Vuoden Susikoski 2013

29.10.2012

RIITTA UOSUKAINEN ON VUODEN SUSIKOSKI 2013

Mauri Sariola -seura ry on myöntänyt Vuoden Susikoski -arvonimen ja tähän liittyvän tunnustuspalkinnon koskien vuotta 2013 valtioneuvos Riitta Uosukaiselle. Uosukainen vastaanotti kunniakirjan ja palkintoon kuuluvan Ballantine´s viskipullon Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2012.

Valintaperusteluissa korostetaan Uosukaisen mittavaa työtä äidinkielen puolestapuhujana, mikä oli tärkeätä myös Mauri Sariolalle, opettajaperheen pojalle. Sariolan tavoin Uosukainen tunnetaan kulttuurin eri aloja arvostavana henkilönä joka uskaltaa myös kertoa mielipiteensä, vaikka ne eivät vastaisikaan yleistä suuntausta. Riitta Uosukaista voidaan kiistatta pitää suomen kielen vankkumattomana ylläpitäjänä. Mauri Sariola oli aikanaan myös tarkka siitä, että kirjoitusasu ja puhekieli olivat oikein.

Filosofian lisensiaatti Riitta Uosukainen on työskennellyt ansiokkaasti suomen kielen, kirjallisuuden ja ilmaisutaidon lehtorina ja oppikirjantekijänä. Hän ryhtyi politiikkaan vasta 1970-luvun lopulla. Kokoomuksen kansanedustajana hän toimi kaksi vuosikymmentä, sinä aikana mm. opetus- ja tiedeministerinä. Hänet valittiin 1994 ensimmäisenä naisena eduskunnan puhemieheksi, jossa tehtävässä hän toimi yhdeksät valtiopäivät. Uosukaisen erikoisalueet ovat sivistys ja puolustus. Hän on saanut runsaasti kunniamerkkejä, -jäsenyyksiä ja –palkintoja. Valtioneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 2004.

Ylipormestari Raimo Ilaskivi kiteyttää luonnehdintansa Riitta Uosukaisesta seuraavasti: ”Valtioneuvoksen arvo, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan suurristi monista muista kunniamerkeistä ja huomionosoituk-

sista puhumattakaan ovat kiistattomia todistuksia hänen laajasta yhteiskunnallisesta arvostuksestaan. Eiköhän Vuoden Susikoski –arvonimi sovi hänelle kuin juuri häntä varten luotuna.”

 

Riitta Uosukainen on syntynyt Jääsken Ensossa 1942 ja on naimisissa everstiluutnantti Toivo Uosukaisen kanssa.