Ensimmäistä kertaa jaetun Minna Canth -palkinnon sai Irja Askola

26.10.2017


Ensimmäistä kertaa jaetun Minna Canth -palkinnon sai Helsingin piispa Irja Askola. Suomen Messusäätiön rahoittama 5 000 euron palkinto annettiin Helsingin kirjamessuilla. Lisäksi Askola palkittiin Kalevala Korun lahjoittamalla, Kirsti Doukasin ja Kim Simonssonin yhdessä toteuttamalla ’Sylkevä tyttö’ -korulla.

”Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäisenä naispuolisena piispana Irja Askola on rikkonut lasikaton, jonka sirpaleet ovat haavoittaneet syvästi häntä itseäänkin. Kärjistyneessä mielipideilmastossa Askola on ottanut vahvasti kantaa inhimillisyyden, suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja tasa-arvon puolesta”, palkintoraati sanoo perusteluissaan.

”Irja Askola avasi teoksellaan ’Matkaan naiset’ voimakkaan uuden virran suomalaisten naisten itsetutkiskeluun ja rohkaisuun. Hänen rohkeutensa ja sanojensa lämpö on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttava voima siitä saakka, kun hän aloitti työnsä vuonna 1988 yhtenä ensimmäisistä naispapeistamme ja loi uraansa Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja kansainvälisen kirkollisen yhteistyön eri tehtävissä. Hän on Minna Canthin hengessä toimiva suomalainen nainen, jonka sanoja ja uusia runoja edelleen tarvitaan paremman Suomen ja maailman rakentamisessa.”

Minna Canth -palkinnon palkintoraatiin kuului edustajia eri järjestöistä, jotka tekevät työtään Minna Canthin avaamilla urilla: Ensi- ja turvakotien liitosta, HelsinkiMissiosta, Suomen Journalistiliitosta, Minna Canthin seurasta, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:stä (SUNKLO), Suomen Kirjailijaliitosta ja Suomen Yrittäjänaisista