Larin-Kyösti

Larin-Kyöstin seura r.y.

 

Perustettu 1952

Kotipaikka Hämeenlinna

Jäsenmäärä 24

 

 

Larin-Kyöstin seuran perustamiskokous pidettiin Hämeenlinnassa 25.9.1952. Yhdistysrekisteriin seura on merkitty 12.10.1953. Seuran kotipaikka on Hämeenlinna ja se toimi aikanaan aktiivisena kulttuurijärjestönä. Seuran pitkäaikainen perinne oli juhannusjuhlien järjestäminen Hämeenlinnassa.

 

Seura oli jonkin aikaa toimimattomana. Vuonna 2008 seuran toiminta käynnistettiin uudelleen

 

Vuoden 2010 vuosikokous ajantasaisti vuonna 1952 laaditut yhdistyksen säännöt.

Larin-Kyöstin arkistojen täydentäminen on edelleen yhdistyksen perustehtävä. Larin-Kyöstin elämäkertateoksen aikaansaamiseksi toimitaan aktiivisesti. Kesällä järjestetään Hämeenlinnassa larin-Kyöstin päivä, jolloin julkistetaan Larin-Kyöstin Hämeenlinna -teos. Runoilijan syntymäkodin paikan siivoamiseksi järjestetään kansalaistalkoot. Larin-Kyösti -seura osallistuu Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiville sekä Helsingin kirjamessuille liiton järjestämällä yhteisellä messupisteellä.

 

Suomi-Unkari -seuran edustajakokouksessa 26.4.2014 luovutettiin István Rácz -palkinto Reima T.A Luodolle. Reiman töistä löytyy mm. mainio Unkarin matkaopas. Palkinnon luovutti Suomi-Unkari -seuran pj ja Unkarin suurlähettiläs. Reima T.A Luoto on Larin-Kyösti -seuran puheenjohtaja.

Puheenjohtaja Reima T.A. Luoto

Larin-Kyösti -seura ry:n hallitus

 

Puheenjohtaja Reima T. A. Luoto, Espoo

reima.luoto@kolumbus.fi

 

 

Muut hallituksen jäsenet ovat:

 

  • Liisa Kojamo, Hämeenlinna
  • Matti Nummenpää, varapuheenjohtaja Helsinki
  • Esko Piippo, Kajaani
  • Pentti Runstén, Helsinki

 

 

Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on 20 euroa.

Larin-Kyöstiä Omanin sulttaanikunnassa 2014

 

Arvoisat Larin-Kyöstin seuran jäsenet,

lähetän teille paljon lämpöisiä terveisiä Muscatista, Omanin sulttaanikunnasta! Olen asunut täällä nyt kaksi vuotta ja uusimman harrastukseni, ranskankielen opiskelun, kautta tutustuin Larin-Kyöstiin. Opiskelen ranskan alkeita Centre Franco-Omanaissessa (CFO), joka on perustettu 1979 edistämään Omanin ja Ranskan yhteistyötä. CFO:ssa järjestettiin runousviikko, jonka aikana oli erilaisia tapahtumia. Yksi näistä tapahtumista oli maailmanrunous ja opettajani pyysi minua lukemaan runon Suomeksi. Ollakseni aivan rehellinen en ollut ennen kuullut Larin-Kyöstistä vaan etsin netistä lyhyttä runoa, joka kuvaa Suomen kesää sellaisena kuin sen itse koen. Valitsin tämän:

"Unelmia täynnä on kesäinen yö,
vain airojen lapa vettä lyö.
Ystävät, kuunnelkaa hiljaisuutta,
siitä saatte voimaa, virtaa uutta!"


Lähetin koululle oman käännökseni runosta englanniksi ja se käännettiin vielä ranskaksi. Jokainen tapahtumaan osallistunut sai mukaansa käsiohjelman, johon kaikki runot ja niiden käännökset oli painettu.

Runonluentani jälkeen minulle selvisi, että yleisössä oli ollut Ranskan suurlähettiläs sekä henkilö, joka työskentelee Sulttaanille! Yleisössä oli myös muita korkea-arvoisia henkilöitä. Onneksi sain tietää tämän vasta jälkikäteen, muuten minua olisi jännittänyt aivan liikaa!

Kuvia tästä tilaisuudesta voi käydä kurkkimassa Centre Franco-Omanais facebook-sivulta. Kuvat ovat kansiossa nimeltä " Soirée "Babel poétique" ".

Minulle oli suuri kunnia saada lukea Larin-Kyöstin runo noinkin vaikutusvaltaiselle yleisölle.

Ystävällisin terveisin,
Mervi Väänänen

Larin-Kyöstin Hämeenlinna

 

Kyösti Larsson eli Larin-Kyösti kuuluu kansalliskirjailijoidemme eturiviin siinä missä hänen koulutoverinsa Eino Leino tai kuka muu tahansa. Larin-Kyöstin runoja on sävelletty enemmän kuin kenenkään muun kotimaisen lyyrikon, ja elinaikanaan hän oli myös kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kirjailija.

Kaikesta huolimatta hän on jäänyt muiden katveeseen, ei vähiten Eino Leinon.

Tietokirjailija, VTM Reima T.A. Luoto - Larin-Kyöstin myöhäinen koulutoveri Hämeenlinnan lyseosta - on tutkinut runoilijan elämää sen lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen. Työn tuloksena ilmestyy nyt elämäkerrallinen teos Larin-Kyöstin Hämeenlinna.

Siinä Luoto kuvaa Larin-Kyöstin lapsuutta, kouluaikaa, ensi askelia runoilijan kivisellä polulla sekä Hämeenlinnan vuosia ja kaupunkia yleensä tuohon aikaan. Teoksen jälkimmäinen osa sisältää Larin-Kyöstin omia, jo aiemmin kerrottuja muisteluksia Hämeenlinnastaan ja aikalaisistaan. Mukana on myös tältä kaudelta kirjoitettuja runoja.

Teosta elävöittävät vanhat valokuvat, jotka kuvaavat Vanajaveden kaupunkia juuri sellaisena kuin runoilija sen päivittäin näki.

Reima T. A. Luoto toimii Larin-Kyöstin Seuran puheenjohtajana. Seura on mukana kirjaprojektissa, joka saanee joskus jatkokseen toisenkin osan (Larin-Kyöstin Oulunkylä).

 

 

 

 

Larin-Kyösti

syntymästä 140 vuotta

pääjuhla 9.6.2013 Hämeenlinnan raatihuoneella

Larin-Kyöstin seura r.y. myönsi runoilijan 140-vuotisjuhlassa mitalin Larin-Kyöstin kirjailijaperinnön esilletuomisessa ansioituneille henkilöille.

Mitalin saivat

Risto Ahti
Kai Kyösti Kaukovalta
Liisa Kojamo
Eino Lehtovirta
Juhani Niemi
Matti Nummenpää
Annikki Piilonen
Esko Piippo
Hämeenlinnan lyseon lukio
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan kuoro

Mitalin on suunnitellut Raimo Heino 1972
 

Professori Juhani Niemi, Larin-Kyöstin seuran hallituksen jäsen Liisa Kojamo ja seuran puheenjohtaja Reima T.A. Luoto muistolaatan paljastustilaisuudessa

Hämeenlinnassa vuonna 1873 syntynyt kirjailija Larin-Kyösti eli Kyösti Larson oli monipuolinen, laajan tuotannon kirjoittanut, aikansa kansainvälisin suomalainen kirjailija, jonka soisi olevan enemmänkin esillä. Näin mietti kirjallisuuden tutkija, professori Juhani Niemi, joka on juhlapuhujana Larin-Kyösti 140-merkkivuoden pääjuhlassa Hämeenlinnassa sunnuntaina.

Larin-Kyöstin seura on muistanut runouden mukanaan vienyttä kirjailijaa laskemalla seppeleen hänen haudalleen Ahvenistolla ja patsaalle Hämeenlinnan Kirkkopuistossa. Hämeenlinnan Lyseo sai seinäänsä Larin-Kyöstin muistolaatan. Niinpä seinällä ovat vierekkäin kahden lyseolaisen, ystävyksen ja opiskelutoverin laatat, Larin-Kyöstin ja Eino Leinon. Hämeenlinna muistaa Larin-Kyöstiään, muualla kirjailija on osin unohdettu.

Monipuolinen ja ahkera kirjoittaja

- Larin Kyösti ei ollut vain laulujen kirjoittaja, vaan hän kirjoitti monia muita runotekstejä, balladeja, ja hän oli ennen kaikkea draamakirjailija. Siinä hän saavutti kansainvälistä menetystä enemmän kuin kukaan maailmasotien välisen ajan suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti mielenkiintoista proosaa, laatukuvia. Katupeilin takana on yksi hänen teoksistaan, jossa on myös satiiria pikkukaupungin elämästä. Hänen muistelmateoksensa ovat kiinnostavia monessakin mielessä, kuvailee Juhani Niemi.

- Laululyriikka ja näytelmät ovat pitäneet häntä jonkin verran esillä. Hän kirjoitti niin kansanomaisia runoja, että niitä on ryhdytty pitämään jo kansanrunoina. Monet asinatuntijatkin ovat ihmetelleet, että ne ovat kirjailijan kynästä. Heilini on kuin helluntai, ja niin edelleen.

Karkotus kaupungista tutustutti hämäläiseen kansansieluun

- Kotikieli oli ruotsi, mutta ilmaisu oli hämäläistä. Koulukaverit olivat suomenkielisiä ja Larin-Kyösti kirjoitti ensi runonsa Lyseon lehteen. Ajatusmaailma oli hyvin hämäläinen, ja varhaiset runot syntyivät hämäläisen maailman keskellä. Tultuaan nuorena karkotetuksi Hämeenlinnasta hän tutustui kansanihmisiin ja hämäläiseen sieluun.

- Eino Leinolla ja Larin-Kyöstillä on paljon yhteistä, muun muassa balladimaisuudessa. Mutta siinä kun Leino poltti itsensä loppuun jo nuorena, Larin-Kyösti eli 75-vuotiaaksi ja kirjoitti loppuun saakka, sanoo Juhani Niemi.

SANKARIRUNO
Käpylän Suojeluskunnan 15-vuotisjuhlan johdosta


Uljas on katsoa mies, kun on ryhtinsä suora ja sorja,
raudasta jänteret on raketut kuni jäntevä jousi,
taivohon katsovi hän, ei maahan kuin ontuva orja,
yön kademieli, mi yön pimennostaan pinnalle nousi,
kauniina käy, jumalaisna hän näin valon joukkoja vuorille johtaa,
voimaa varressa on, jok’ei köyrista nöyränä selkää
iskuja itkien, ei, hän ei vaarojen varjoja pelkää.
Niin kisakentallä käy hän kiekkoa, keihästä käyttäin,
juoksija, hiihtäjä hän, pikaviestien vikkelä tuoja,
ratsulla kiidättää päämaalihin toivehet täyttäin,
kuntoa kannustain oman maan hän on suola ja suoja,
pystyssä päin hän käy kuin valtias voittamatonna,
tahtoa tarmossa on, oma henki ei häilyen kersku,
ankara
aatos on, sisin luontonsa on luja, lämmin,
sorretun suoristaa, ylös poljetun maasta hän nostaa,
kehnolta kalvan hän lyö ja hän kärsityn vääryyden kostaa,
hän elon sankari on, joka nostavi Pohjolan ponnen,
varmana vankkumaton hän on antava maalle sen onnen,
kansansa terveheks luo, jok’ei velttona vaipuen väistä,
kun tuho uhkailee vihamiehien pistinten päistä,
heimonsa henki hän on, ihannoima sen temppelipylväs,
korkehin kaipaus maan, iki-aikojen täyttymys ylväs,
maineheseen hän käy ja hän taistossa kaikkensa antaa,
 synnyinmaalleen hän kodin, kunnian seppelet kantaa,
valloittaa hän voi koko maailman, työnsä on taikaa,
ennustain elämän suur’uskoa, myös teon aikaa,
niin käy sankari vain, sotisorjana
saatossa soittaa,
 kunnian kentällä hän vain kaatua voi tahi voittaa!


Larin-Kyösti

Larin-Kyöstin perinteen vaaliminen

Yhdistys kohentaa mm. Hämeenlinnan kaupungin kanssa runoilijaan liittyvien muistopaikkojen kuntoa ja ympäristöä. Näitä ovat mm. syntymäkodin paikka, hautamuistomerkki sekä muistolaatat.

Yhdistys etsii mahdollisuuksia Hämeenlinnan Kaupunginpuistossasijaitsevan kotitalon kunnostamiseksi ja aktivoimiseksi sille sopivaan toimintaan.

Yhdistys julkaisee yhteistyössä Suomen Kirjailijaliitto ry:n ja Fenix-kustannus Oy:n kanssa Larin-Kyöstin suhdetta Hämeenlinnaan kuvaavan kirjateoksen liittyen osana kaupungin 370-vuotistapahtumaan.

Yhdistys tekee runoilijan elämäntyötä tunnetuksi Hämeenlinnassa, Oulunkylässä ja valtakunnallisesti järjestämällä erilaisia tapahtumia.

Lisäksi yhdistys työskentelee perusteellisen ja kattavan Larin-Kyöstin elämäkerran aikaansaamiseksi lähivuosina.

 

Larin-Kyöstin seuran johtokunta. Annikki Piilonen, Liisa Kojamo, Jouko Ilonen ja puheenjohtaja Reima T.A. Luoto. Kuva Matti Nummenpää
Larin-Kyöstin mujistomerkki vaatii pikaista entisöintiä
Larin-Kyöstin kotitalon nykyinen asukas, Jouko Ilonen osoittaa paikkaa, mistä muistolaatta on poistettu.

Larin-Kyöstin seuran johtokunta kokoontui 11.9.2012 Larin-Kyöstin kotitalossa Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa.

Larin-Kyöstin muistomerkki Hämeenlinnassa on pahasti rapautumassa. Larin-Kyöstin seura edellyttää muistomerkin pikaista korjaamista.

Larin-Kyöstin kotitalon seinässä ollut muistolaatta on poistettu Hämeenlinnan kaupungin toimesta. Seura vaatii muistolaatan palauttamista alkuperäiselle paikalleen.

Vuonna 2013 tulee Larin-Kyöstin syntymästä 140 vuotta. Juhlavuoden tilaisuuksien järjestelytyöt on käynnistetty.

 

 

Larin-Kyöstin exlibris
Juha Haanperä Larin-Kyösti -seuran runomatineassa Hämeenlinnan lyseon juhlasalissa 2009
Omistekirjoitus

 

Keski-Hämeen kesä 30.5.2003

Tuulos on ollut taiteilijoiden suosima kunta. Tuulokseen Larin-Kyösti muutti saatuaan Hämeenlinnan lyseon rehtorilta kaupungista karkoituksen juopottelun ja tappelun johdosta.

Kuvatekstin mukaan

Viitajärven huvilalla viettivät kesiään runoilijat Larin-Kyösti, L. Onerva ja Eino Leino sekä säveltäjä Leevi Madetoja. Huvilan rakennutti tuuloslaisen agronomi ja runoilija Eero Eerolan isoveli Albert vuonna 1912.

Toim. Annina Pennonen

Asiantuntija Tuulos-seuran puheenjohtaja Kirsti Lampinen

Suutar-Jussin ryyppypuheita

Heisaa, hauska on ollaksein,
tuikkuretken ma kylään tein,
surra ei viitsi suutari tää,
ryyppää ja rallaa ja pitoihin jää,
elo on kuin tanssilava häissä,
rahit raksaa, pillit piukkaa käissä!

Suutari kenkien kuningas lie,
valtansa merkiksi naskalin vie;
lestillä muokaten muodin hän loi;
ei oo nilkku, eikä nirso, norko,
mit' on herra, jos on viisto korko,
kun ei koroill' elää voi!

Tähtiin tallukat, suoraan vaan,
ei ne ees ole omatkaan,
eukko kun saappaani piiloon sai,
nuuski mun aamuisen matkani kai,
hurihaittu kun ma nuorna nainkin,
oikein hiiden torapussin sainkin,
siitä viisi, hui ja hai!

Kylän kellot se pirttiin tuo,
siellä ne juoruu ja kahvit juo,
sentään kun tuumin, en vaihtaisi, huut,
täyttää se lehmän ja porsaiden suut,
kellä sit' on enkel'eukko, kellä!
Tää on sentään rehjullensa hellä,
parempi kuin monet muut.

Muistojen laulu

lausuttu Hämeenlinnan Normaalilyseon 40-vuotisessa musitojuhlassa 1913

Kirj. LARIN-KYÖSTI

"Labor improbus omia vincit"

Soi sielussani kotiseudhuin kieli
kuin kansa sen nyt oon ma umpimieli
ja kärsin haavat hiljaa itseksein
ja mietin, mit´en tehnyt, mitä tein.

Ja kun ma kohtaan miehen kotipuolen,
ma tunnen taas sen saman syvän huolen,,
min koetin maailmalla unhoittaa
ja joka mieleni taas myrskyyn saa.

Ma laulan kotiseudun säveleitä
vaikk´yksin kuljen vieraan väen teitä,
mua umpim,ieltä vieras vieroaa,
mun haaveissani hohtaa jäämein maa.

Sen harmaat kylät, luhdit, tanhut. tuvat
mun mieleeni kuin ennen kangastuvat,
nään valkeena sen kotikaupungin,
min polut puolet ikää harhailin.

Sen sinikunnaiden nään ympäröivän,
sen järvein illoin nään mä ikävöivän,
sen vanhat talot, vanhan kirkon nään,
min kultanirkko välkkyy hämärään.

Nään pyhäpäiväin hartaat harmaahapset
ja arkiaskareissaa ihmislapset,
käyt elo hiljalleen, on uuras työ
ja lempeästi tuutii lepoon yö.

Ja korkeimpana yli taloin muiden
nyt kohoavan yli vanhain puiden
mä kummullansa tiedon templin nään
kuin ruusulinnan valon välkkeessään.

Sai opin saleiss´siellä kukin koittaa:
työ rehellinen kaikki, kaikki vaoittaa!
Sen otsalla nään kultakirjaimin,
sen tiedon aarteista mä ammensin.

Sen nuorukaiset näki nuorta untaan,
sai aatos avartua ihmiskuntaan,
sen koviin kohtaloihin, muinaisvaiheisiin
yötaivaan tähtihin, maan uumeniin.

Ma musitan lukion ja uuden koulun,
niin monen toivon kevään, vanhan joulun,
työt, vaivat, ilot, lakin valkoisen
ja kultatähdet ensi huumehen.

Niin, siellä tehtiin tiedon kylvöt, niitot
ja luotiin monet ystävyyden liitot
ja vaikka erlo repi rikki ne,
maan koko kekoon korren kannoimme.

Siell´oltiin leikin satukuninkaita
ja haaveet harhas meriä ja maita,
mut kalleimmaksi kävi isänmaa,
sen kohtalot ja mik´on tulevaa.

Kuin lintuparven veljein menneen nähtiin,
ne uskoi elämänsä suuriin tähtiin,
ne kantoi maalle lehdet tiedonpuun
niin karaistuen elon kamppailuun.

Niin nousee mieleen vanhat, rakkaat kuvat,
ne läpi aikojen vain kirkastuvat
kuin kultakiintotähden näkisin,
mi väikkyy yli kotikaupungin.

Se loistaa kera taivaan tähtisarjan,
se välkkyy yli monen talon harjan,
kun ilta pimenee, se rauhan tuo,
se maiseen eloon ikikatseen luo.

 

 

SUVISIA SURUJA

Maantien vartta ma vaellan
ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu
ja sataa kukkaislunta.

Viheriän, viileän oksan alta
näen sinisen taivaan kaistan,
lähteen silmässä jalkani kylven
ja polkujen marjoja maistan.

Hyttyset, hetken heiluvat lapset
ne alkavat purpuriansa,
päivänpaisteessa hyörii ja häärää
ahkera muurahaiskansa.

Käki se korven rannasta kukkuu
kuten mittymaarina aina,
sinisellä oksalla sinisessä salossa,
kun ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii
ja eelläni näyttää tietä:
no etkäs, tili lili, etkös, tuli, luli,
mittymaaria vietä!

Kylän ohi tullessa tuttuja löydän
ja heitän ne huolet liiat,
saakos kulkija kurkistaa,
miten pitkät täällä on piiat!

Huomisen huoli nyt sydäntä painaa
kuin viimesyksyinen lehti,
suuressa saatossa suviset keijut
jo sydämeni tarhaan ehti.

Larin-Kyösti

Minä kuljen kuin minä tahdon,
läpi riemujen tieni ma luon.
kun tahdon, ma tanssin ja laulan,
kun juoda tahdon, ma juon.

Pidän oman pääni ja soittain
ma käyn mun tietäni näin,
ma riemusta riemuhin riennän
ain outoja retkiä päin.

Ken syyttää, että ma nauran,
niin luonteeni luotu kun on,
ma nauran pois elon pilkat,
elon tuska on tutkimaton.4

Ma kuljen näin kuten tahdon,
siks että se huvittaa,
ja neidoista nuorin ja kaunein
mun nuorimman lauluni saa.

Larin-Kyösti

Katukarnevaalin prinssinä käyn,
minä tuhlaan, en soittoa säästä,
minä tanssin ja nään minun aamuni näyn,
kunnes kruununi putoo päästä.

 

Uus rakkaus, uus uljas uhma voittaa
mun mieleni, nyt kaikki kasvaa voimaan,
sieluni seestyy, henki haltioittaa
taas säkeet kevätvirtain lailla soimaan.

 

Sydän lämmeten lemmestä
rinnatusten ma tuijotin
kanssasi hiillokseen,
niin kautta kuumien kuiskausten,
me vaivuimme hehkuumme hiljalleen.

 

Pieni sirkku puussa kun
armaan aamun suussa mun
herättää ja linnut laulaa,
pelkään pienen neijon paulaa.

 

Siell' istuu monta tyhmää lemmenlörppää,
ne aamukahviansa vuoroin hörppää,
ne väittää, että sua rakastin,
sua, jolle rakkain on vain päivänvarjostin
ja kantolaukun peili,
taskukampa,
Posliinivauva, helmakoira rampa.

 

Taas sain kuin säteen sieluhun,
kuin oisin enkelin
taivas häikäs mun
ma nähnyt,
kuin katsein kirkkahin.

 

Ma astun hiljaa huoneeseen,
niin hiljainen ma oon,
ma kuulun sentään keväimeen
ja aamun aurinkoon.

 

Sikermän Larin-Kyöstin runoista on koonnut Aarno Saarensivu. Julkaistu otsikolla Larin-Kyösti, ikinuori vanha runoilija, Rovaniemi 13.10.1928

Kulkijaneito

Larin-Kyösti

Ken olet sinä outo neitonen,
sinä neito tumma, tuima.
sun silmäsi kaiho kaunis on
ja kulkusi on niin huima?

Sun silmäsi aina arastaa,
sinä piilet pimeän huolta,
tien toista puolta sa kaartelet,
minä kuljen toista puolta.

Oot oikun armas arvoitus
ja povesi syitä peittää,
vai oletko kupla, lastu vaan,
jota onnen pyörä heittää?

Me molemmat olemme kulkijat,
me yhdymme ylämäissä,
siis anna kätesi yli tien,
niin menemme käsikäissä!

Käy marjapoluille leikkimään,
jossa kukaan ei huomaa meitä,
kun metsä on suuri ja hämärä
ja täynnä sinisiä teitä!

Kulkurin lauluja 1911

Kurrilta mä lainan sain,

siksi juon ma maanantain,

jotta poistan huolen häivän,

juon ma vielä tiistaipäivän.

Koska keskiviikko paistaa,

tahdon tiistain maljan maistaa.

Tuorstaina kun täysi oon,

katson tyhjään kukkaroon.

Kun ei mua vaatteet paina,

voin ne juoda perjantaina.

Päätän niinkuin alkaa sainkin

täsmällensä lauantainkin.

Sunnuntain ei maistu viini

Krouvit nääs on silloin kiinni.

Larin-Kyösti
Näytelmä Hölmöläiset, toiseen painokseen tehty lisäys.
Ensimmäinen painos nimeltä Aarteenkaivajat.

V. 1908

PII, PII, PIIMÄPILKKU

Larin-Kyösti

Pii - pii, piimäpilkku,
lennä, lennä, leppätiira,
koppakuori, kuomaseni,
joudu onnen oksaltasi,
käännähytä kämmenelle,
souda pitkin suoniani.
Kohoitan sun korkealle,
päästän sun nyt pääni päältä
lentämähän, liitämähän
lemmittyni, lähettyelle.
Jos sa piilet paikallasi,
jään minä ilman iloa,
kaiken ajan armautta,
jos sa lennät loitommalle,
loitommalle, laajemmalle,
lennä, lemmen lieto lintu,
kohden kultaista taloa,
nuoren neijon tanhuville,
istu immen olkapäälle,
astu otsaa autuasta,
kuiskuttele korvihinsa,
hyrähdellen huulillansa!
Haasta, ken sun lentoon laski,
viedäksesi lemmen viestin,
sykähytä sydämelle
sydämeni salaisuudet.
Niin kun kuulit kuiskutuksen,
neijon vienon vastauksen,
kätke ne siipesi sisähän,
alle kuoresi korean,
lennä kahta kiihkeämmin,
leppätiira, lemmen lintu,
oudon onnen tiedontuoja,
saata minulle sanoma,
immeltä ikuinen iloni!

RAKKAUDEN HAUSSA

Larin-Kyösti

Ma lähdin iloihin ikuisiin
ja kiertelin monta vuotta,
ma etsin rakasta ystävää
ja aina ma etsin suotta.

Ja moni oli kukka kuultava
noilla elämän mairemailla,
vahakukiksi usein ne huomasin,
ne kiilsivät tuoksua vailla.

Oli neidoilla tuntehen tulukset,
mut tulesta huono huoli,
oli povet kuin marjamättähät,
mut sydäntä vain oli puoli.

Ma palasin taatani tupahan,
tulet tuikkivat akkunasta,
siellä vanha äitini kehräili,
hän kauan kaipasi lasta.

Hän kehräsi muiston lankojaan
ain salaten kyyneltänsä
ja poikansa polkuja valaisten
hän kurotti kynttilänsä.

Näin valossa varren vanhenneen,
hän hoippui tuessa sauvan,
näin harmaissa silmissä rakkauden,
jota etsinyt olin niin kauan.

 

KYLLÄPÄ KAI

Larin-Kyösti

(Raatarin Kalle istuu jalat risstissä pöydällä ja kasaveikot soittavat suutaan.)

Hiljaa vekkulit! Kylläpä kai!
Mistä se syntikin alkunsa sai?
Elämä vieläkin Eedeni ois,
Eeva se elkeillä vietteli pois,
kesä olis aina ja sunnuntai;
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Jos minä naisin, niin akkani löis,
piippuni, sipseni kahviin se möis,
pirttini täyteen lapsia tois,
ristinä, rikkana kaikessa ois.
Entä se rakkaus? Hui, minä hai;
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Aamusta iltaan liikkuis sen suu,
yölläkin löis tämä kylkeni luu,
näristen nälkää se voihkisi: "voi,
miksi mun Luoja sun luoksesi toi?"
Hupsu se poika ja ukko, ken nai;
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Silkissä aina se kulkisi vaan,
saattaisi velkaan mökin ja maan;
kylissä kyyryssä neuloessain,
kitsurin nimen minä kuulisin vain,
vaikka näin sopuisan miehen hän sai.
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Kuolinvuoteella maatessaan
kuiskais se: "hautaani kaivoit sa vaan!"
- Unessakin hahmona vierelläin
kuuvalon varjosta huutais se näin:
"Kuhnuri, vieläkö makaat, vai?"
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Jos taas itse ma kuolisin pois,
pillit ja tumpelit haudalla sois,
peijaisissa se leikkiä löis,
sormusta vaihtais ja sanansa söis!
Hyvä mun on yksin, ai, pojat, ai;
naisinko, naisinko? Kylläpä kai!

Kulkijan runoja, 1948

Meren rannalla istun ja itken

Larin Kyösti

 

Meren rannalla istun ja itken,
päivä se lännessä ruskottaa,
heleä on pilvi ja harmaa on huoli,
ystävä tais mua uskottaa.

Kultani seilaa punaisin purjein
lännen vieraita meriä,
lupasi ottaa mun omaksensa,
lupasi kullan periä.

Tähdet ne loistaa ja tähdet lentää,
miksei se onnikin vaihtuisi,
tulu, tule ystävä, tule punapurjein,
silloin ikäväkin haihtuisi.