Juhani Aho

Juhani Aho 11.9.1861 - 8.8.1921

Juhani Ahon Seura ry

Perustettu 1947

Kotipaikka Helsinki

Jäsenmäärä 140

 

 

Juhani Ahon Seuran ensimmäinen perustava kokous pidettiin 1947, ja yhdistys rekisteröitiin Helsingissä vuonna 1949. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli FT Ilmari Havu, ja ensimmäiseen johtokuntaan kuului muun muassa Juhani Ahon poika, Antti J. Aho.

Juhani Ahon Seuran päätarkoituksena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta Juhani Ahon ja muiden yläsavolaisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden tuotantoon. Seuran aloitteesta pystytettiin kirjailijan 100-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1961 sekä Helsinkiin että Iisalmeen Aimo Tukiaisen veistämä Juhani Ahon patsas. Vuonna 1958 Seura perusti yhteistyössä Iisalmen maalaiskunnan kanssa Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin museon vanhaan pappilarakennukseen Mansikkaniemelle, Koljonvirran taistelupaikan läheisyyteen.

www.juhaniahonseura.yhdistysavain.fi

 

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Anne Helttunen
anne.m.helttunen@gmail.com
 

Seuran sihteeri:

Sonja Chipponi

sonja.chipponi@gmail.com

 

 

Väärnin Pappila

Väärnin Pappila (rak. 1843) on huolella ja rakkaudella kunnostettu pappilamiljöö ja Juhani Ahon syntymäpaikkaa vaaliva perheyritys. Se palvelee nähtävyytenä, käyntikohteena ja juhlatilana sopimuksen mukaan ympäri vuoden.

Yhteystiedot:

Väärnin pappila Oy

Juhani Ahontie 83

73100 Lapinlahti

050-3303389

info@vaarninpappila.fi

minna.kettunen@vaarninpappila.fi

 

RUNOTAIKA-palkinto ja -tapahtuma 26.-27.7.2023

 

Väärnin Pappilalla  on kesällä 2023 180-v. juhlakesä.

 

Kunniaa Juhani Ahon kulttuurimaiseman elvyttäjille

 

                                 Viitasaaren Huopanankosken hautomo, kulttuuripolku ja kalastushistoriallinen näyttely on saanut Keski-Suomen maakunnan kulttuuriympäristöryhmän myöntämän kunniakirjan 2013. Juhani Ahon Seuran jäsen, perhokalastaja Helena Grönqvist on ollut vahvasti mukana tässä Ahon perinnettä vaalivassa hankkeessa.  

                                

 

                      Juhani Ahoa uusina käännöksinä maailmalle:

                     

  • englanniksi Juha, Juha kääntäjä Richard A. Impola. (Aspasia Books 2005) 
  • englanniksi Rautatie, The Railroad, kääntäjä Owen Witesman (Norvik Press 2012)
  • ranskaksi Yksin, Seul, kääntäjä Bénédicte Villain (Rivages 2013)

 

 

Orjamarkkinat

Kuvaus Kuopiosta v:lta 1886.

Niitä on täällä taas pidetty joulujen välillä, pidetty aamusta aina iltaan saakka. Kunnan yhteisiä vaivaisia ja köyhiä on julkisella huutokaupalla tarjottu vähimmän vaativalle hoidettavaksi ja elätettäväksi. Kunta kokonaisuudessaan on ollut kauppiaana ja kuntalaisia erityisesti ostavana yleisönä.
Tämän kirjoittaja lähti huutokauppapaikkaan, nähdäkseen, miltä siellä näytti. Sitä lähetessään tulla reuhkasi häntä vastaan mielipuoli nainen repaleisissa vaatteissa. Hänen edellään kulki talonpoika, joka ikään oli joutunut mielipuolen isännäksi.
"Voitin isännän kaupassa!" hihkasi hullu ohimennessään.
"Lienet voittanut tahi tapannut, astuhan perässä!" virkkoi siihen isäntä.
Ja kiireessä kulussa he poistuivat, kadulla seisovain nauraa hohottaessa.
"Mikä melu täällä on?" kysyin suotta muutamalta mieheltä, astuessani huutokauppahuoneen etehiseen.
"Orjamarkkinathan täällä on", sain vastaukseksi.
"Vieläkö toimitusta kestää?"
"Hullut jo myötiin ja langettavatautisia parhaillaan kaupitaan", sain vastaukseksi.
Avasin oven ja menin siitä "kirkkoon". [Kuopion kunnanhuone oli siihen aikaan muutettu kirkoksi.] Mutta kirkko ei kirkolta näyttänyt. Oven suusta aina kuoriin saakka oli lattia ihmisiä täynnä. Mikä penkeissä istui, mikä seisoi keskikäytävällä toinen toisessaan kiinni. Tunkeusin siinä niin pitkälle kuin pääsin ja aloin tarkastella ympärillä olevia.
Heti kohta ensi silmäyksellä erotin kaupittavat muista. Sokeita, silmäpuolia, vanhuksia ja keskenkasvuisia lapsia seisoi ja istuskeli tiellä täällä muiden lomassa. Kaikkien heidän oli pitänyt tulla saapuville, näytteeksi siitä, millaisia olivat ja mitenkä paljon heistä kannattaisi maksaa. Muuan vanha vaimo ei jaksanut pystyssäkään pysyä, vaan oli hän heittäytynyt pitkäkseen penkille. Osa ei näyttänyt mistään välittävän, tylsinä ja alakuloisina he vain tuijottivat eteensä. Toiset taas seisoivat kiihottunein kasvoin, posket kalpeina ja silmät palavina, seuraten toimituksen menoa.
Tämä tapahtui aivan samalla tavalla kuin muunkin tavaran huutokaupassa. Teki vaikutuksen sellaisen, kuin olisi ihmiskunta tehnyt suuren vararikon, jonka pesästä myötiin kaikki joutava irtaimisto.
Lautakunnan esimies seisoo ylinnä huoneessa pöytänsä takana ja hänen vieressään istuu kaksi kirjuria. Heleällä äänellä mainitsee hän muutaman onnettoman nimen.
"Paljonko vaaditaan?"
"Sata markkaa!"
"Helpottakaa, helpottakaa! Ei kannata niin paljoa maksaa!"
"Yhdeksänkymmentä viisi!"
"Yhdeksänkymmentä viisi ensimmäinen … toinen yhdeksänkymmentä viisi…"
"Markka pois!"
"Yhdeksänkymmentä neljä…"
"Yhdeksänkymmentä!"
"Yhdeksänkymmentä ensimmäinen…"
"Kahdeksankymmentä!"
"Kahdeksankymmentä ensimmäinen…"
"Markka pois!"
"Seitsemänkymmentä yhdeksän ensimmäinen … toinen … seitsemänkymmentä yhdeksän … eikö oo helpommasta huutavata? seitsemänkymmentä … yh … dek … sän … kolmas…"
"Kenen huuto?"
Sen ja sen.
"Onko 'se ja se' semmoinen, että voi hoitaa?" kysyy esimies.
"Hoitaa, kyllä hoitaa!" vastataan väkijoukosta.
Ja sillä on sitten todistettu, että kyllä hän hoitaa.
Taas mainitsee esimies jonkun nimen.
"Se on sekin langettavatautinen?" kysytään yhtäältä.
"Paha onkin!" vastataan toisaalta.
"Se on ennen ollut R:n kylällä … K:n talossa … hoidetaanko se samassa talossa vieläkin?"
"Ei entisestä hinnasta!"
"Pitäisi toki sadan viidenkolmatta markan riittää!"
"En huolisi kahdestakaan sadasta … lapset sitä säikkyy kuoliaaksi…"
"No, paljonko tarjotaan?"
"Sata viisikymmentä!"
Ja niin alkaa kilpailu ja noin sadasta markasta joutuu huono hoidettava entisiltä asuinsijoiltaan aivan toiselle puolen pitäjää.
Sitten tulee kaupittavaksi luettelossa lähin ja esimies kysyy, vieläkö hän elää.
"Vielä elää!"
"Onko täällä?"
"Tuoll' on ovensuussa!"
"Paljonko vaaditaan?"
"Se on vielä hyvä työmies … talvikaudet havuja hakkaa…"
"Eikä sitä keikauta kuin kahdesti tai kolmasti kuukaudessa…"
"Paljonko vaaditaan?"
"Kahdeksankymmentä!" on ensimmäinen huuto.
"Markka pois!"
"Seitsemänkymmentä yhdeksän…"
"Markka pois!"
"Seitsemänkymmentä kahdeksan…"
"Markka pois!"
Ja sillä lailla lasketaan miehen elatuksesta "markka pois," kunnes viimeinen huuto pysähtyy "kuudellekymmenelle".
Asianomainen on noussut penkille seisomaan, kuullakseen, mitä hänestä tarjottiin.
"Alas laskevat, alas laskevat", jupisi hän huutoja kuunnellessaan. Kun ne olivat loppuneet, painautui hän taas takaisin istualleen ja huokasi:
"Kylläpä vähään … kylläpä vähään … meni vain kuuteenkymmeneen markkaan."
Esimies panee merkin menneen kohdalle ja huutaa uuden esille.
"Paljonko vaaditaan?"
"Sata markkaa!"
"Markka pois!"
"Yhdeksänkymmentä yhdeksän."
"Markka pois!"
"Yhdeksänkymmentä kahdeksan ensimmäinen…"
"Yhdeksänkymmentä viisi!"
"Yhdeksänkymmentä viisi ensimmäinen … toinen … huutakaa viisin markoin…"
"Kahdeksankymmentä!"
Vaan silloin hyppää penkille muuan vanha vaimo ja huutaa kimakalla äänellä:
"Ei pidä huutaa luontokappaleen hintaan!"
"Eihän tuo ole vielä lehmänkään hinnassa!"
"Kuka se on tuo akka?"
"Min' oon siihen kuuluva!"
Vaan siitä huolimatta putosivat huudot markan markaltaan.
"Kuusikymmentä viisi … ensimmäinen … toinen ja … kolmas."
"Eipä paljoon noussut."
"Ei siitä paljoon olekaan … toinen käsi rampa…"
"Olkaa hiljaa siellä!" huutaa esimies.
"Täällä ei kuule toisiaan, kun semmoista hälinätä pidetään."
"Ketä siellä nyt tarjotaan?" kysyy joku vieressäni.
"Se tuntuu olevan se meidän kylän Kaisa…"
"Etkö sinä huuda?"
"Huutaa pitäisi … eipähän tuota muuten tänä aikana saane rahaa nähdäkään…"
"Anna minä huudan … se on hyvä sukankutoja."
"Huuda sitten … minä lähden tieheni … johan noita mulla on kolme syöttilästä ennestäänkin!"
Hän pakkautui oven suuta kohti ja minä käytin tilaisuutta päästäkseni ulos yhdessä avauksessa. Takimmaisessa penkissä istui vanha puolisokea eukko ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Mies talutti eukon etehiseen ja siitä ulos kadulle.
Täällä asetettiin hänet, kun ei voinut jaloillaan pysyä, pieneen kelkkaan, jota mies ryhtyi vetää junnistamaan.
Kansa, jota seisoskeli sekä ulkona että sisässä, katseli tuota lähtöä.
"Paljonko noista eläteistäsi rikastuit?" huusi muuan miehen jälkeen.
"Vähän toista sataa sain."
"Silläköhän se aikoo ne ruuassa ja vaatteessa pitää?"
Minulla ei ole kokemusta siitä, riittääkö todellakin tuo summa. Mutta minä epäilen sen kanssa, joka varmaankin omasta kokemuksestaan tuon epäilyksen lausui.
Olin nähnyt ja kuullut kylläkseni ja lähdin kävelemään poispäin. Kunnan huoneen seinäviertä kulkiessani tunki vielä kadullekin avatusta ikkunasta korviini: "Markka pois!"—"Markka pois!"